Friday

Christmas holiday. Is great. Tired. Sleep. School stuff should be done but isn't. I love mah homies.

Kaverit on mahtavia, on loma, väsyttää, täytyy nukkua, kouluhommia pitäis tehä mut ei jaksa viä kun ei pakko ole, nyt unta, joskus enempi tekstiä, love ya.

Matikkaa :: Math

Tuommoisen tein ennen matikankoetta tunnilla. Olis totta kai ollut järkevämpää keskittyä, mutta joskus prioriteettini ovat vähän mitä ovat: aamullakin heräsin muka seiskalta ja aattelin et tänään en mee tumblriin vaan luen sen sijaan saksaa. Sitten uudelleenarvioin tärkeysjärjestykseni ja uusiksihan se meni: sosiaalinen media ylitti jälleen kerran opiskelun. Nyt teen taas miljardia aiaa yhtäaikaa, tai no ainakin kolmea: katson Suprnaturalia, kirjoitan blogimerkintää ja odotan kauhuleffan latautumista. Livebloggaan sen tumblriin jahka se on ladannut itsensä. Päivä oli ihan asiallinen. Menin aamulla kouluun kymmenen minsaa myöhässä kun piti laittaa buutsit jalkaan, mutta koska eilen vedin lipat ennen aliskaa olevassa mäessä ja särin olkapään, en halunnut kaatua uudelleen. Doc Martensit oli maailman parhaat kengät tuohon säähän, siellä kun on nilkkoihin asti loskaa joka paikassa ja miltei yhtä liukasta kuin eilen. En muistanut hakea Annalta jotain koetta, mutta saahan sen maanantainaki. 

In English, well, pretty soon. Now I'm watcing the movie. And oh, I did that sketch above during math class today, right before our exam.

Injuries :: Vammoja

Back from the math test. I think I passed as it felt relatively easy. Lovely Hanna borrowed me her calculator as my own thing is somewhere around but I can't seem to find it. Tomorrow I have another math exam and I'm also wandering if I should do some painting today too, apart from reading (yes, reading, not counting) math and writing something. I think I'll also need to clean this apartment up because it's a mess and the interview dude is going to be here on Monday. I'd better get the ACEO card ready by then. Also, I broke my shoulder. I fell when I was walking to school this morning and the sidewalk was all icy. Of course I had been in a hurry and hadn't had time to put on my combat boots but wore summery flats instead. Oh, snap.

Saavuin matikankokeesta hyvillä mielin kiitos sen sietämättömän helppouden, joka mitä luultavimmin oli oikeasti piilotettua vaikeutta. Aina kun kokeet tuntuu helpoilta, ne menevät perseelleen - se on varmaan jokin universumin laki tai jotakin. Sormea särkee, ja olkapäätä, koska kaaduin koulumatkalla kun oli kiire ja kesäkengät jalkakäytävien ollessa kaljamalla ja hiekoitettuina ehkä paskimmin ikinä. Sukat kastui, eikä venähtänyt jalka tykännyt joten saapa nähä miten käy huomisen tanssimisen. Huonosti varmaan, mutta on mulla vanunkin pikkujoulut mentäviksi huomenna jos nyt en Nelivitoseen kopeutuisikaan. Menen kyllä sinnekin, koska minua on moneen kertaan kysytty ja haluan. Tanssin vaikka yhdellä jalalla, jumaliste.

Nyt till affären och att dricka kaffe.

Haastattelu :: An Interview

Rantapohjasta soitettiin ja kysyttiin josko ryhtyisin haastateltavaksi kuvataiteeni vuoksi. Laajuudesta en tiiä vielä yhtään mitään. Sovittiin toimittajan kans, jotta miitataan meillä maanantaina; kerrankin hyvä syy skipata puolet saksantunnista. Tällä viikolla tulee jutturunko sähköpostiin ja saapa sitten nähdä, millaisen jutun se ihminen meinaa kirjoittaa. Sinällään ihan siistiä. Siisteintä on se, että minua varta vasten kysyttiin ja aiheena on just kuvataide, johon oon puolet ikääni panostanut aika lailla, ehkä ylikin. Ilmoittelen jahka juttu on ilmestynyt lehdessä ja voin varmasti digitoidakin sen jos ihmiset haluaa lukia.

A reporter from our local newspaper just called me. She wants to interview me about my art. I'm somewhat excited because it's the first interview I'm in because of the trade of my own passion. It motivates me a whole lot. She's going to make it in my home so she can take photos of my apartment and such too. I have no idea how much she's going to write about me, but I'll see that when she sends the template to me this week. I'll inform you guys when the article is out and I can translate it in English too if you like.

Identiteettipäivitys ja kollektiivinen linkkilista

All is well 'n' stuff, vaihdoin blogger-nimeni tuohon pseudonyymiin, jonka sain keksittyä erinäisiä sanoja vääntelemällä. L. Streamgle on toki sama henkilö kuin ennenkin ja ylipäätään jos vastaavankaltaisiin L.S:iin tulee törmättyä internetin ulapoilla, voi olla mitä varmin siitä, että kyseessä on joko minä tai joku kirottu kopioijanperkele. Anygays, päätin tehdä linkkilistan sivuistani sekä Utopiaan liittyvistä härdelleistä, be my guest.

Twitter: SpaceDocJ (minun ylimääräisyyksiä) ja infiniteutopia (kirjaprojekti)
Tumblr: gazethehaze (paljon rebloggausta minua viehättävistä aineista ja fanituksista, lainauksia, elämistä, luonnoksia sun muuta) ja theinfiniteutopia (kirjaprojekti)
Livejournal: trianglewoods (lähinnä kirjoittamisen ja arkielämän ympärillä pyörivä)
Vainajala.org (kuvataiteeseen keskittyvä kotisivu)
Facebook: Vainajala.org @ fb sekä toki henkilökohtainen profiili.

Päätin lisäksi alkaa kirjoittaa tätäkin blogia taas kahdella kielellä ihan huvin vuoksi. Englanti on kumminki niin luonteva kieli kommunikoida internetin ihmemaassa varsinkin kun suomen kielen sanat on joskus niin äbläh. Oon muuten ehkä maailman huonoin kääntämään. Ymmärrän asioita mutta en tiiä miten ne vois sanoa suomeksi. Silti dissaan jumalattomasti paskasti käännettyä kirjallisuutta (The Shiningin ysärilaitos saa vieläkin kylmät väreet aikaiseksi eikä ainakaan sen takia että se ois ollu pelottava).

Matikkaa

En tykkää, väsyttää ja on huono olo. Haluun kotiin kirjottamaan ja maalaamaan ja laulamaan Oh Landia. Vittu mä vihaan olla semmosten ihmisten kans jotka vihaa minua. Autocorrectia myös.

Vapaata vois jatkaa huomiseen

Itsenäisyyspäivä meni. Olen kai sairaana. Valvon. Katsoin miljoonaa sarjaa (Supernatural, Doctor Who (2005), Star Trek [TOS]) ja livebloggasin Tumblr:iin Labyrinthin. Täytyy hommata koneelle Heroes. Pitäis lukee kirjoja. Ei jaksa. Kirjoitin eilen, tai no editoin. Kirjoitin kans, koska muuten prologi ois alkanu dialogilla eikä se sittenkään ollut kiva niin. Pitäis myös maalata muttei jaksa sitäkään. Vihaan olla sairaana ja muutenkin mua väsyttää aina niin perkeleesti etten jaksa ikinä tehdä mitään.

Leikkasin taas hiuksia kun ei ole varaa kampaajaan. Sidecut pitäis vielä parsia mutta se on toisen päivän murhe kun enää ei jaksa, ja sen kans vielä pärjää. Pakko parantua perjantaihin mennessä, koska silloin on tanssiväen pikkujoulut ja pittää roijautua Nelivitoseen vanteileen (tervetuloa katsomaan). Oon laihtunu viikossa kaks kiloo puntarin mukaan. Jee?

Itsenäisyysjuhlasta poimittuja ajatuksia

Tänään koulussa oli itsenäisyys- ja ylioppilasjuhla, joka meni perinteisten rutiinien mukaan viestikapulan luovutuksesta musiikkiesityksiin ja puheisiin, lakitukseen päättyen. Nelikätisesti soitettu pianokappale oli uutta, kuten myös se, että äänentoisto-ongelmiin kiinnitettiin jopa huomiota. Laulu kuului silti huonosti, vaikka mikit laitettiinkin päälle ensimmäisen säkeistön puolivälin jälkeen alusta aloitettaessa. Muutama asia juhlasta jäi erityisesti mieleen, eikä tietenkään positiivisessa hengessä kun minusta on kysymys. Ensinnäkin, miksi ihmiset ylipäätään tulevat paikalle kyseisiin tilaisuuksiin, jos siellä ei voi käyttäytyä? Takanamme istui nimittäin ihmisiä, jotka nauroivat, puhuivat turhaa paskaa ja lauloivat Maamme-laulunkin tavalla, jolla penskana parodioitiin kaikenmoisia hittilistojen ihmeitä. Paikalla oli suhteellisen vähän jengiä, joten voi olla varma, etteivät kyseiset henkilöt erottuneet edukseen. Viestikapulan luovutus oli minustakin tylsä, koska se on joka vuonna sama, eikä tämänvuotisesta lukijasta saanut oikein selvää, mutta ei se tarkoita, että olisin ottanut esille puhelimen ja alkanut selata Tumblria, puhumattakaan siitä, että olisin oikeasti jutellut kavereideni kanssa silloin, kun joku pitää puhetta julkisessa tilaisuudessa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän inhoan tietyntyyppisten ihmisten käyttäytymistä.

Positiivistakin sanottavaa minulla on, nimittäin juhlan tämänkertaisella puhujalla oli sangen hyviä pointteja esityksessään. Minusta on hienoa huomata, miten ihmisillä alkaa olla uusia näkökulmia itsenäisyyspäivään: minun lapsuudessani yhdeksänkymmentäluvulla se vielä oli sotavuosien muistelupäivä ja siinäpä sitten oikeastaan se. Juhlapuhuja nosti esille suomalaisen kulttuurin teeman sen kaikessa monimuotoisuudessaan ja puolusti myös orastavaa monikulttuurisuuttamme näkökulmasta, joka laittaa usealle arkipäivän rasistille luun kurkkuun. Puhe oli pitkä, mutta siinä oli ihan mukavasti asiaa ja viimeistä uskontoon viittaavaa lausahdusta lukuunottamatta voisin allekirjoittaa sen sanoman: Suomi on aina ollut monimuotoinen maa ja alue ja niin tulee olemaankin. Suvaitsevaisuus ja toisten auttaminen ei ole meiltä pois, vaan vaalittava ja harjoitettava asia jo ihan yleisen hyvinvointimme vuoksi. Suomalaisia juuriaan ei kannata hävetä, kuten ei myöskään sitä, jos joskus päättää muuttaa maasta pois: olipa suomalaisuus sitten karjalaisuutta, hämäläisyyttä tai vaikka kainuulaisuutta, se jättää ihmiseen pysyvän jäljen, josta ei tarvitsekaan luopua. Jokainen kuitenkin rakentaa identiteettinsä itse valintojensa perusteella.

Toisena puhujana toiminut rehtori informoi yleisöä koulujärjestelmän uudistuksista ja täytyy kyllä sanoa, että draama ja etiikka uusina peruskouluaineina tuntuvat aika turhilta. Peruskoulu vaatii kunnollista yhteiskuntaopin opetusta alaluokilta lähtien, yleissivistävää tunnustuksetonta uskonnonopetusta ja filosofiaa: etiikka mahtuu filosofian ja uskonto- ja elämänkatsomustiedon sisälle. Ennen vanhaan kouluissa opetettiin kansalaistaitoa, jonka opin on nykyään ympätty etupäässä ympäristötaidon sisälle, mikä on mielestäni sangen epälooginen ratkaisu. Saman tien aineen sisältöä olisi voinut muuttaa modernimpaan suuntaan ja aloittaa yhteiskuntaopin vaikka kolmannelta vuosiluokalta. Draamaa perusopetuksen oppiaineena minä en ymmärrä. En ole koskaan ollut ensimmäiselläkään draamantunnilla, mutta äidinkielen ja psykologian oppien perusteella tiedän sanoa, että tappaisin itseni henkisesti jokaikisen draamantunnin alussa, jos olisin Jenni kolmetoistavee yläasteella. Onko nuorilta kysytty ollenkaan, mitä he itse haluaisivat oppia? Draamasta ei mielestäni ole itsenäisenä aineena mitään hyötyä, vaan sen voisi liittää muihin aineisiin, kuten nykyään osin tehdäänkin. Minusta on todella huono idea tehdä draamasta pakollinen aine, sillä kokemukselliset menetelmät eivät auta kaikkia ihmisiä ollenkaan. Jotkut ihmiset ovat luonnostaan introvertimpiä kuin toiset, ja sellaisten on usein todella vaikea ilmaista itseään draaman keinoin. Totta kai harjoitus auttaa asiaan, mutta pakkodraamalla on helppo aiheuttaa elinikäiset esiintymistraumat ihmisille, joita jo ehkä valmiiksi kiusataan tai jotka ovat itsestään epävarmoja. Draamasta voisikin tehdä valinnaisaineen.

Noista kokemuksillisista opetusmenetelmistä on pakko sanoa, että minulle ne eivät ainakaan passaa. Inhoan ryhmä- ja paritehtäviä koulussa, koska niistä ei yksinkertaisesti opi mitään. Jotkin ehkä, mutten minä ainakaan. Siksipä mikään ei vituta enempää kuin se, kun on juuri saanut kamppeensa levitettyä pulpetille ja istunut alas ja opettaja käskeekin nostamaan perseet ylös penkistä ja huitelemaan jonkin sortin ryhmiin ympäri luokkaa tekemään asiaa x (ja kuulostan taas niin perverssiltä että tekisi mieli ampua itseltään asiasta vastaava aivoalue). Kaikista hirveimpiä ovat asiantuntijaryhmät. Tulee mieleen vain uskonto kolmonen kaikkine ryhmätehtävineen ja ei, en halua ajatella sitä sen enempää. Toivottavasti pääsin läpi, koska se tarkoittais ettei uskontoa enää ikinä. Mikään ei ole niin riipivää kuin olla eksentrisesti ajattelevana ei-kristillisenä ja ei-ateistisena logiikan ja järkevyyden puolestapuhujana tunnustuksellisella uskonnontunnilla kuuntelemassa asioita näkökulmasta, joka ei edes tunnu tavoittelevan arvoneutraaliutta.

Utopistisia hahmoja

Äblääblä föglö... Minun piti aloittaa tämä tyylikkäästi, mutta sorruin, ja nyt päässäni soi lausahdus "kaunis ja elegantti" kaverini sanomana, että terveisiä vaan univelkojen universumista ja onneksi on neljän päivän viikonloppu edessä. Asiaan perkele. Jos et ymmärrä, mutta olet kiinnostunut, kysy. Kirjoitan tämän lähinnä siksi, että haluan itsekin muistaa ja koska tunnen ja tiedän oman maailmankaikkeuteni huomattavasti taskujeni sisältöä paremmin, saatan kirjoittaa niin, että ulkopuoliselta hivahtaa puolet asiasta yli hilseen. Niin joo, ja tämä spoilaa tekstiäni ja rankasti, joten silmät kiinni jos joskus haluat suuren luokan yllätyksiä.

Anygays, kirjoitukseni käsittelee miljoonia eri teemoja, mutta yritän muodostaa niistä järkeviä kokonaisuuksia sillai etteivät ne a) mene sekaisin b) hukuta lukijaa c) juuri erotu, vaan ne täytyy kaivella esille. Teksti pohjautuu paljon historiaan, psykologiaan, biologiaan ja puhtaaseen loogisuuteen, joten yleissivistys on julmetun kova sana sitä lukiessa. Tekstiä pohtiessani mietin sen sataan kertaan, miten lukion käymättä jättäneet ja mahdollisesti itseopiskelun sivuttaneet henkilöt pärjäävät elämässä ylipäätään mitenkään, sillä siitä saa niin paljon enemmän irti kun oikeasti tietää ja ymmärtää asioita. Syy- ja seuraussuhteet ovat ehkä maailman nautinnollisinta ja tällä nimenomaisella hetkellä menenkin ykkösosassa siinä vaiheessa, jossa suuremmat kuviot alkavat piirtyä ja juonesta alkaa jäädä enemmän käteen. Tämänhetkisiä ongelmia ovatkin muutamat henkilöhahmot, jotka on linkitettävä olennaisuuksiin tai vaihtoehtoisesti tapettava tieltä pois, mutten kehtaisi kirjoittaa viidettä bloodfestiä, vaikka kuolemien kuvaaminen onkin leipälajini.

Periaatteenani on ollut tähän saakka, että turhia hahmoja ei ole ollenkaan, vaan kaikilla on joku syy, jonka vuoksi ne pyörivät tarinassa. Crawley on kapteeni, joka koittaa pitää homman kasassa. Hänen tehtävänsä on selviytyä paineen alla ja suurin osa tarinan pääasiallisista jännitteistä kohdistuu tavalla tai toisella häneen. Hän ei ole ainoa päähenkilö, eikä hänestä loppujen lopuksi kerrota sen enempää kuin muistakaan olennaisista hahmoista. Crawley on tarinan inhimillisyys niin hyvässä kuin pahassa. Kha'Taal sen sijaan on järjen ääni, jonka hiljainen etäisyys ja analyyttisyys toimii vastavoimana Crawleyn sosiaaliselle ja helposti lähestyvälle herrasmiesmäisyydelle: Kha'Taalkin on tyylikäs, mutta hän on myös kylmä, jopa epäsosiaalinen. Näiden kahden välillä vallitseva suhde on tärkeä tekijä tarinan tasapainottajana, sillä silloin, kun hahmot eivät ole synkassa keskenään, tapahtuu konflikteja enemmän kuin laki sallii. Palmer sen sijaan piristävä lisähahmo tilanteissa, joissa tarvitaan suulaita lausahduksia ja pippurista energiaa. Hän on impulsiivisuus ja idealistisuus ja se tietty rohkeus, jonka vuoksi huudamme täpötäyden linja-auton halki kavereille "HEI MIHIN TE MEETTE?" Negatiiviset tunteensa hillitsevän Crawleyn ja etäisen Kha'Taalin jälkeen Palmerin räiskyvä luonne korostuu. Ridleyn tehtävä oli kuolla jännitteiden lisäämiseksi, sillä tarinoissa on aina tapahduttava jotakin. Tarvittiin konflikti, joka lisää henkistä painetta hahmoille, joten schailavit niittasivat metsään eksyneen Ridleyn.

Cage ja Duke puolestaan pitävät kämpän kunnossa ja toimivat lukijakunnalle what if? -pariskuntana. Nämä hahmot voisivat edustaa sitä hiljaista ystävyyttä, jota joskus koemme ja jonka olemassaolon huomaa vasta sitten, kun sitä ei enää olekaan. Cage on perussosiaalinen ja ihmisten kanssa mukavasti toimeen tuleva ihminen, joka on käytännössä voittanut puolelleen myös Duken, joka taas on ehkä paranoidisin ihminen ikinä. Suhdetta ei koskaan myönnetä suoraan missään, mutta sen olemassaolon voi huomata yksityiskohtia seuraamalla. Lisäksi Dukea tarvitaan joko myöhemmin tarinassa tai myöhemmissä osissa, sillä entisenä rikollisena tyypillä on jos jonkinlaisia eri käteviä skillejä kiperiin tilanteisiin. Decadence on lääketieteen ammattilaisena toki tarpeellinen. Lisäksi hahmo on Crawleyn ystävä ja tuntee koko porukan suhteellisen hyvin. Decadence pitää ihmiset hengissä ja huolehtii toisten hyvinvoinnista. Azarin piti aiheuttaa sosiaalisia ongelmia Crawleyn ja Kha'Taalin välille ja lisäksi hahmolle täytyy kehitellä tekemistä tuleviin osiin. Azar on myös keskustelunherättäjä ainaisine pessimistisine kommentteineen. Adellin ansiosta jengi pääsee pois haaksirikkometsästään. Hän on myös Decadencen avopuoliso ja hiljainen suojelija. Lockwoodille on keksittävä käyttöä, mutta se lienee helppoa hänen menneisyytensä tuntien, siihen kun kuuluvat huumeet ja viina, ja kuuluvatpa ne hieman osaksi nykyisyyttäkin. Lockwood aiheutti myös intimiteettikonfliktin Crawleylle ja Kha'Taalille pyromaanisine taipumuksineen. Kaikista hauskin tehtävä lienee Tyler-rukalla, jolta amputoitiin melkein kaikki sormet vain siksi, että negatiiviset asiat ovat aina ihania jännitteenluojia tilanteissa. Tyler on se pakollinen vittumainen, itsekäs ja rasittava jätkä, joka sovinistisuudestaan huolimatta onnistuu aina löytämään lisää muijia. Toki hahmossa on muitakin puolia, ja esimerkiksi amputaatiokohtauksessa ruoditaan hänen sielunelämäänsä hyvinkin tarkasti ja huomataan, että hänkin on vain ihminen. Lisäksi sakissa pyörii ainakin Ixchel, joka vaatii lisää kirjoittamista, sekä Lafyeel, joka on yksinkertaisesti aivan ihana jengin kasassapitäjä ja yllättävä isähahmo. Ixchel ja Lafyeel kuuluvat myös jollakin tapaa yhteen. He ovat olleet  vastaavissa tehtävissä eri osastoilla vuosia, ja tuntevat toisensa todennäköisesti vuosien takaa. Ixchel-Lafyeel-suhde onkin hyvä työtoverisuhde yhdistettynä siihen, miten jotkut ihmiset vain ovat samanlaisia ja erilaisia yhtä aikaa.

En muista enempää hahmoja, joten oletan etteivät jäljellejääneet ole kovin olennaisia minkään kannalta. No toki tarinan alussa mainitaan muutama kadetti ihan nimeltäkin, sekä heitä paimentava (mikä se nyt suomeksi onkaan, osaan sotilasarvoja vain englanniksi), jonka nimeä en muista. Meh. Siinä hahmoista sitten, nyt on pakko kirjoittaa päivästä ennen kuin se unohtuu. Joskus myöhemmin ajattelin kertoa itse Utopiasta.

Vastuunvälttelyluonnoksia

Luvassa iPhonella otettuja valokuvia kuviksen rästitunneilla tekemistäni luonnoksista/randomsuttutöistä, joita olen tehnyt silloin kun en ole muuta jaksanut. Nämä on tehty suoraan päästä, vailla mallia ja vain nopsasti tussilla (terä+muste, tottakai) sutaisten. Anteeksiantakaa miljoonat anatomiavammat, nämä on tosiaan tehty ihan siks että en jaksanut keskittyä varsinaiseen asiaan kynässä oli mustetta ja työ ei tarvinnut sitä enää.

Lester motherfuckin' Crawley wearing a motherfuckin' hat, eli siis kirjanteoksen yksi protagonisti joku ihme karvareuhka päässä ja aurinkolasein varustettuna. Oli pakko tesmata osaako jätkiä enää edes piirtää, kun ei ole varmaan kuukauteen piirtänyt kuin kasvottomia anatomiaörvönkiäisiä tyhjänpäiväisillä uskonnontunneilla. Ylipäätään koko kuukaisi on mennyt niin vahvasti tekstitaiteen parissa (toim. huom; marraskuu) ettei piirtelykyniin ole tullut tartuttua kuin koulussa. Ja jos yhtään minua tunnette, tietänette myös etten juuri nokkaani näyttänyt sielläkään, koska yksinkertaisesti väsytti jumalattomasti koko ajan. Hahmoa luonnehdittakoon herrasmiesmäiseksi ja perfektionistiseksi elostelijabritiksi.

Ione Sigun Kha'Taal ja kaulaliina ja koulun valopöydässä oleva joku keltainen kahvikupinjälki tai vastaava. Kaksi ensimmäistä kuvaa on siis piirretty suttupaperille, johon olen lähinnä testannut muisteita ja sellaisia, jottei varsinainen työ olisi täysin musteläikkien peitossa. Toki se on siitä huolimatta, mutta yrittänyttähän ei laiteta ja sitä rataa. ISK (pirun komeat nimikirjaimet muuten, enpä ole ennen ajatellutkaan!) on toinen loputtomista päähenkilöistäni, cre'léniaani (kissaeläinsukuinen avaruusolento), ketjupolttaja ja sosiaalisesti haastava henkilö. 

Jaakkoa uhkataan veitsellä sarjakuvassa, joka menee väritykseen ensviikolla.

Perjantai

Sekaisin aikataulujen kanssa taas kerran! Luulin, että yhdet pikkujoulut ois tänään mutta ne onkin vasta ensviikolla mut asia korvaantuu sillä ettei minun tarvitsekaan olla miljoonaan saakka kaupungissa vaan saan rauhassa käydä puuttuvat systeemit ja sitten istua kotona dataamassa loppuillan. Jameissa tosin ois ollut kiva käydä mutta kun Kati on sairaana niin ei niitä sitten ole. Oh, well, aina voi tanssia kotona. Private party tonight, obviously, ja kirjoittamista. Lukujako menee kokonaan uusiksi, nimi pitäisi keksiä ja henkilöhahmoja syventää takaumin ja sen sellaisin, koska osaa hahmoista nähdään tarinassa ihan liian vähän siihen nähden, että olen pitänyt niitä hengissä ääriolosuhteissa niinkin pitkään. Lisäksi täytyy kirjoittaa yhden kuoleman jälkipuinti ja miettiä, miten saan tyylikkäästi häivytettyä muutaman kohtauksen kaiken scifimätön ja selviytymistaistelun joukkoon niin, että tekstistä tulee julkaisukelpoinen. En halua, että Utopia-sarjan avausosasta tulee sellainen olo, että nyt on joku ficcari päässyt kirjoittamaan originaalitekstiä.

Koska nyt on aikaa ja puhelimen vois antaa vielä latautua koulun tietokoneeseen liitettynä (joo, mulla on iPhone ja se pistokeadapteri on serkulla ja pitäis hakea mutten saa aikaiseksi joten joudun pärjäämään usb-kaapelilla), I could start geeking about my own story now. En osaa enää suomea kun oon kirjoittanut ja puhunut niin paljon englantia, mutta on ne ihmiset ennenkin ymmärtäneet. Astialle palatakseni, Utopia-sarja on siis liuta tarinoita, jotka pitää kirjoittamani jahka jaksan ja kerkiän. Ensimmäistä osaa olen kirjoittanut liian vähän luvuissa mitattuna, vaikka sanoja onkin kertynyt vähän päälle viiskytykstuhatta.

Asdfg. Saliin tai johonkin etsimään jengiä nyt. Jatkan illalla. Ihmiset luokassa ovat tyhmiä ja suloisia.

// En jaksa kaupungistua tänään, vaan mähötän senkin edestä kotona. Huomenna on kumminkin pikkujoulut mentävänä, joten voin käydä siellä silloin, tai vaikka maanantaina, jolloin on taksvärkki. Ajattelin kirjoittaa ja ostaa itselleni siitä hyvästä vapaapäivän, eikö se ole ihan järkevää rahankäyttöä? No kumminkin, tämä postaus näyttää jo ihan liikaa randomsuttupaperilta piirustuskirjan välistä, joten jätän tän sikseen ja kirjotan Utopiasta jonkun asiallisemman tekstin nyt kun kerran meinaan juurtua kotinäppäimistön ääreen.